9.4.2009

Noni, nyt oon taas onnellisesti takas Masnerilla. Vaikuttais, että sikotauti olis voitettu! Tänään olin vielä varmuuden vuoks lääkärillä, joka totes, että voin huomenna ruveta taas töihin! Nyt en oo enää ollu ees kipeen olonen, tänäänkin lääkäriin mentiin, kuinkas muutenkaan, kun suksilla! Muut tietysti alottaa, että oompas joo tosi kipee, kerta lasketella pystyn, mutta ihan sama. Ois melkein ollu hieno jäädä rinteeseen koko päiväks, mutta se ois tuntunu jo vähän liian moraalittomalta, kerta sairauslomalla vielä oon. Upee ilma täällä on kyllä, melkein T-paidalla pystyis laskeen. Nojoo, on kyllä jonotkin sen mukaset. En oo koskaan nähny niin hirveetä tungosta hisseille, kun tänä aamuna oli. Meinasin kyllä, että yhden vapaapäivän pitäisin vielä, että yhen kerran vielä pääsisin, vaikkakin tossa sohjossa, laskeen ennenkö kotiin tuun.

Sairauskaranteenillani huomasin, että porukka tuntee mut pelottavasti täällä. Hissimiehet huutelee "Finni"ä, vaikka on privaattivaatteissa ja melkein koitan pysyä tunnistamattomissa. Hiihtokeskuksen toimistollakin, kun kävin, kysy virkailija, että "sinäkösse olet se Noora?" :D Mulla tietysti, ei ollu mitään havaintoo, mistä mies mun nimen ties, saati kuka se ite oli. Täällä kai sitten sana vaan kiirehtii ihmiseltä toiselle. Taitaa koko Serfaus jo tietää, että sairaana olin, ihme, etteivät kaupankassalla kyselleet mun vointia ;D
Pelattiin muutes tossa yks ilta Activity-nimistä peliä. Se on sellanen näiden versio Aliaksesta. Siinä kuuluu piirtää, selostaa ja esittää pantomiimia. Sillon tällön mulle osu sana, jota en ollu koskaan kuullukaan. Sillon oli mun mentävä joltain pelin ulkopuoliselta kyseleen, mitä sana mahtais tarkottaa. Yllättävän hyvin pärjäsin tällä saksallani natiiveja vastaan ja sain olla melkein ylpee itestäni. No, toisaalta sanojen saksaks selitys on mun erikoisalaa, kenellekäs muulle täällä sattuis yhtä usein niin, että olis pakko saada jotain sanotuksi, mutta asian ymmärretavyyden kannalta oleellinen sana ei kuuluis sanavarastoon.. Hiihtohississä kuulin yks päivä hyvän keskustelun: kaks teinityttöö ihmetteli, mitä kivaa hiihtamisessä voi olla, kerta kaikki liikunta tapahtuu käsissä. En varmasti olis muutamia vuosia sitten arvannu, miten sitäkin, että koulussa joka talvi jouduttiin ällöhiihtämään, vois joskus osata arvostaa. Kaimmusta nyt on tulossa vanha.
Sitten, mistä mun on jo pitkään pitäny kirjottaa, on meiän reissu Masnerkopf nimiselle vuorenhuipulle tossa vähän matkan päässä. Kaks työkaveria ja minut kiidätettiin moottorikelkalla yhden rinteen päälle, josta lähdettiin kiipeemään huipulle, joka sijaitsee muistaakseni 2828metrin korkeudessa. Pojathan tupakoitsijankeuhkoineen jäi ihan kättelyssä, kun lähdettiin skabaamaan, "kuka eka huipulla". Niitä harmitti, kun kipittelin huipulle ja itse huohottivat sata metriä jäljempänä. Olin jo vähän tottunu kiipeilijä, siihen mennessä kun olin useena päivänä peräkkäin ollu kävelyllä rinnettä ylös. Ehkä vielä hauskempi oli paluumatka. Päätettiin nimittäin tarpoo vyötärölleasti ulottuvassa lumessa takasin ravintolalle. Taas harmitti kollegoja, kun meikätyttö pääsi, kun koira veräjästä. Enhän mää nimittäin puolet miehiä pienempänä uponnu hankeen kun varovasti osasin kävellä. Kärpäsenpainoseksi ja noidaksi manasivat, kun vajosivat vähintään joka toisella askeleella vyötäisiin asti ja itse loikin lumella vieressä :D
Äiti lähetti pääsiäispaketin, sain herkkuja ja vaaleenpunasia tipuja! \o/