21.8.2011
No niin, nyt ollaan sitten Islannissa! Lentokoneen ikkunasta näkyivät jännittävät, seikkailuihin houkuttelevat maisemat. Tulimme Nikon kanssa Reykjavikiin yhden lukuvuoden mittaiseen opiskelijavaihtoon. Aikaa tonkia joka kolkka tästä saaresta on siis noin yhdeksän kuukautta. Mukava olisikin kierrellä autolla tätä maata, mutta katsotaan nyt, miten koulu antaa myöten useamman päivän todennäköisesti vaativille reissuille. Me on oltu täällä nyt viisi päivää ja aika on kulunut aika lailla uuteen kotikaupunkiin tutustuessa ja käytännön asioita hoitaessa. Meillä on siis täällä kämppä, jonka vuokraamisesta olimme yksityisen vuokraisännän kanssa netin välityksellä sopineet. 31 neliömetrin(lue postimerkin) kokoinen yksiömme sijaitsee ihan Reykjavikin keskustassa ja yliopistolle on tästä matkaa n. 15 minuuttia kävellen. Meidän vuokraisäntä oli meitä vastassa bussiasemalla kun tulimme lentokentältä. Hän kyyditsi meidät kämpällemme ja näytti vähän ympäristöä. Huoneisto on kyllä soma ja näyttää samalta kuin ennalta saamissamme kuvissa. Mutta aika likaista oli kyllä tullessamme. Siis eikun ensimmäisenä kokonaisena päivänämme täällä supermarketista siivousvälineitä ostamaan, naapurista pölynimuria lainaamaan ja siivoamaan! Ensimmäisiä asioita Islannissa olivat myös paikallisessa väestörekisterikeskuksessa ja yliopistolla ilmoittautumassa käynti. Lisäksi olemme ehtineet jo käydä kokeilemassa muutamaa ravintolaa ja lukuisia kahviloita täällä. Kahviloita tosiaankin riittää, varmaan niitä on jotain 2 per jokainen asukas :D Joskaan sekään tietysti ei ole huima saavutus, asukkaitakaan kun ei ainakaan tunnu olevan paljon kahta enempää. Tosissaan puhuen on Islannissa kai jotain 300 000 asukasta joista n. 200 000 asuu tässä Reykjavikin alueella. Niko sanoi osuvasti, että Reykjavik on kuin joku alppikylä. Sellainen tästä paikasta kyllä tuleekin mieleen. Keskusta on pikkiriikkinen ja iikkeet tuntuvat sijaitsevan kaikki yhden kadun varressa ja myyvän vain ja ainoastaan, mitäs muutakaan kuin islantilaisia villapaitoja! Nojuu, ja joitain muita matkamuistoja. Opinnot meillä alkaa viikon kuluttua. Odotan innolla islannin kielen oppitunteja. En kyllä tiedä, ehdinkö yhdeksän kuukauden ajassa tätä kieltä oppia, on se kuitenkin sen verran hurjan kuuloista. Ja asiaa ei tee yhtään helpommaksi se, että kaikki paikalliset vauvasta vaariin puhuvat todella hyvää englantia ja vieläpä mielellään. No, ei pidä ottaa paineita, olen tullut tänne kuitenkin oppimaan, ennemmin kuin islannin kieltä tai oikeustiedettäkään, elämää.
Eilen täällä oli kansanjuhla ja kerrankin oli ihan oikeasti ihmisiä liikkeellä. Muina päivinä on tuntunut, kuin kaikki muut täällä, paitsi me, olisivat kuulleet radiosta varoituksen radioaktiivisesta säteilystä ja sulkeutuneet koteihinsa. Ei nimittäin ketään missään. Ja jos jotain ihmisiä on näkynytkin niin ne ovat olleet saksalaisia turisteja. Mutta takaisin kansanjuhlaan: Oli kyseessä jokin Marathon-tapahtuma ja varmaan jok´ikinen Reykjavikilainen oli juoksemassa, kukin valitsemansa mittaisen matkan. Juoksun jälkeen oli koko kaupunki täynnä tapahtumia ja ihmisiä. Lounaaksi kävimme kotimme nurkilla ilmaisilla vohveleilla, joita ihmiset jakoivat kotipihoiltaan. Iltaruuaksi saimme ilmaiset hotdogit, joita kotikadullamme sijaitseva nakkikioski jakoi juhlan kunniaksi. Lisäksi kävimme katsomassa mm. yhtä kitaransoittajaa yhdessä taidemuseossa, seppien työnäytöksiä ja yhtä poikaa joka soitti kitaraa ja lauloi omalta parvekkeltaan kadulla eisovalle yleisölle. Illalla oli megalomaaninen puistokonsertti ja ilotulitus.
Sanotaan, että Islannissa on nimestään huolimatta yllättävän lauhkea ilmasto. Lähinnä tämä johtuu Golf-virrasta, joka täällä lämmittää niin, ettei lämpötila talvellakaan tavallisesti laske paljoa alle nollan. Näin elokuun lopulla tuntuu täällä minusta kyllä kylmältä. Suomessa näihin aikoihin voi olla hyvinkin vielä helteitä, mutta täällä on totisesti jo syksy. Nahkatakissakaan ei ole tullut yhtään liian kuuma.. Ostinkin itselleni nyt oikein hightech-takin talven varalle. Maksoin itseni kipeäksi, mutta tämän pitäisi nyt olla ”extremely sitä” ja ”extremely tätä”. Näin siis urheiluliikkeen myyjien sanoin eli oikein vettä- ja tuultapitävä jne. Ainakin sateita ja tuulta vastaan täällä on talvella hyvä ollakin suojattuna.Takki ostettiin muuten läheiseltä ostoskeskukselta, jossa jo ehdimme myös Nikon kanssa pyörähtää. Ostarilla pääsimme myös kokeilemaan itsepalvelu-frozen joghurt –paikkaa. Siellä sai kippoonsa tursottaa erivärisiä ja –makuisia pehmiksiä ja heitää sekaan mitä erilaisempia nonparelleja, karkkeja, kastikkeita ja muita. Luomus sitten punnittiin ja maksettiin painon perusteella. Näihin islantilaisiin slvästi uppoaa kaikki, mikä on kirkkaan väristä ja makeaa. Täällä ymmärretään hyvän päälle niin, että tuntuu, että ihan mitä tahansa saa halutessaan toffeella tai suklaalla kuorrutettuna. Yksi ilta tilasin kahvilassa wieniläisen vohvelin. Kyseessä oli pinnalta kovaksi sokerikuorrutettu jättimäinen vohveli, jota ympäröivät suklaakastikeraidat ja kermavaahtoruusukkeet. Ei ollut hassumpaa ;P
Toinen hankinta, jota olen suunnitellut ovat vaelluskengät, joilla voisi käydä seikkailemassa ympäri saarta tätä omintakeista luontoa tutkimassa. Ovat vaan hurjan kalliita täällä tuollaiset kengät, eikä se, että takki jo maksoi maltaita, yhtään helpota ostopäätöstä.
Vähän taisi tulla yhtäkkiä mulle tämä kylmyys ja jotenkin erilainen kylmyys tämä onkin, kuin Suomessa, kun tuntuu, että se menee vaatteiden alle riippumatta siitä, miten paljon on päällä. Näin ollen tulinkin sitten heti kipeäksi. Nyt olen kaksi päivää potenut kurkkukipua ja flunssaa kotona. Aika kurja juttu ajatellen, että olisi niin paljon nähtävää ja hauskaa koettavaa ennenkö koulukin alkaa jne. Niko onkin nyt saanut käydä sitten yksin jazz-jameilla ja mutamassa uimahallissa sillä aikaa kun olen potenut flunssaani. Harmittaa, mutta eipä tällaisille mitään voi.
Olen monesti koittanut saada valokuvaa kaduista täällä. Niitä reunustavat toinen toistaan suloisemmat pikkiriikkiset talot, joiden seinät on päällystetty aaltopellillä ja maalattu mitä mielikuvituksellisemmilla väreillä. Valokuvissa kadut eivät kuitenkaan näytä miltään ja jotenkin kuvan aina valtaavat jättimäiset jeepit, jollainen täällä muuten on joka perheellä. Täytyy jatkaa vielä yrittämistä, yksi onnistunut kuva nimittäin kertoisi paljon siitä, miltä täällä näyttää.
Asiasta kolmanteen, täällä on tosi paljon kissoja! Ihania ovatkin. Pelkästään tässä meidän talossa asuu varmaan ainakin 7 kissaa. Silläkin naapurilla, josta pölynimuria lainasimme, on kuulemma neljä kissaa. Täällä ne juoksentelevat vapaina, ihan keskellä kaupunkia. On kyllä niin rauhallista, ettei niillä varmaan mitään vaaraa olekaan. Harvoin meidänkään ikkunan alta autoja kulkee. Välillä kun me on pidetty ovea auki, tulee kissat sisällekin ja kun on syöty tuossa kotipihallamme, ne on hypänneet pöydälle. Mutta ei niistä silti mitään harmia ole, iloa ennemminkin.
Ostin muuten kaupasta maitona piimää. Tölkissä luki lätt ab mjólk ja se oli ihan samannäköinen, kuin Valion maitotölkki. Sisältö yllättikin paksuna piimänä.
