28.11.2008
Eka työpäivä! Vessanpesuun ja työmaasiivoojaksi päädyin heti. Saapahan ajatella omia asioitaan vessanseinää siivotessaan. Täälä ei kukaan kysele, miten mulla menee. Vähän toisenlailla kun Ranskassa. Eipä ollu vessansiivous mitään ihan hirveetä koska sitä teki ihan yhtälailla ihan kaikki. Sitäpaitsi vessat oli remontoitu ja melko siistit. Porukka osottautu vähän erilaiseks kun olin ajatellu. Tähän mennessä ainakin aika vähän nuorisoo ja oon ainoo ei-saksankielinen. Saksalaisiahan täälä suurin osa on. Kaikki täälä polttaa. Kaikki ruokailut vietetään mielettömässä savupilvessä. On vähän olo, kun olis raksalla töissä, porukka on semmosta nelikymppistä duunaria 8D Ruokailut on muutenkin täälä vähän hassuja. Luojalleni kiitos, etten oo kasvissyöjätai allerginen. Ruokailut on kolmesti päivässä ja sitä syödään, mitä on. Aamusin esim. pelkkää paahtoleipää. Kahvia täälä saa juoda automaatista kai niin paljon kun kehtaa. Se on vieläpä hyvää! Tänään sain oman huoneenkin, jonne saan huomenna kämppiksen. Muutetaan sen kanssa kyllä vielä kerran johkin kunhan vielä tekeillä olevat uudet huoneet valmistuu: Wlania kai koko taloon ja kiinteetä nettiä uusiin huoneisiin. Nettiäki ovat tänne lupailleet. Kukaan vaan ei tiedä koska ja ilmassa on selvästi epäuskoo, että tulis ollenkaan.. Tänään kuulin sanottavan että tän vuoden puolella tuskin saadaan mitään nettiä. Saas nähdä.
Kuhan pääsen kylälle. hommaan kyllä käsirasvaa! Kädet on ihan tuhoontuneet kaikilla siivouskemikaaleilla leikkimisestä. Samoin aurinkolasit mun on ostettava. Yks kollega jo pelotteli sokeutumisella lumesta heijastuvasta auringonvalosta. Note to self: Ota selvää mihin asti hissit kulkee, kuhan ny kausi alkaa 5.12., että pääsen takas ylös, jos kylille asti saan raahauduttua..
Porukka tuntuu pyrkivän luistaan työnteosta ja moralisoivat heti jos ite näytän toimettomalta. Lisäks nää keksii täälä käsittämättömiä lempinimiä ihmisille joita eivät tunne.

27.11.2008
Oli tosissaankin shokki, kun ekan kerran tulin paikanpäälle. Olin kimpsuineni ja kampsuineni ( = 2 matkalaukkua,yht. n.20kg, olkalaukku ja suksipussi) rinteen alapäässä, kylillä ja soitin pomolleni, että täälä ollaan.
En ollu vielä ollenkaan perillä vaan tapasin tyttösen, sillosen, tulevan kollegani joka selosti, että työpaikka on jossain kaukana, korkeuksissa. Sit ei muuta kun lastattiin kamat eräänlaiseen hissiin, jonka jälkeen vielä kahteen eri hissiin, ennenkö päästiin lumen päälle. Hissistä näköala oli hurmaava, mutta olin hermona, kun aloin tajuta, ettei pistäytyminen supermarketissa, niinkun olin ekana päivänä suunnitellu tekeväni olis millään mahdollista. Kaikki hissit oli sillon pelkästään meitä varten laitettu käyntiin, että pääsin kamoineni korkeuksiin. Hissiajelujen jälkeen noustiin lumihirviöauton kyytiin. Se on sellanen lumellakulkeva, hytillävarustettu panssarivaunu ;) Laitan joskus kuvan. Sen kyydissä ajeltiin vielä parit alpinnyppylät ylös ja alas ennenkun tultiin ravintolalle.

Serfaukseen, rinteiden alapäähän olin tullu monien vaiheiden jälkeen. Lähin Tampereelta, keskiviikkoaamuna klo 8 BalticAirilla ekaks kohti Riikaa. Tietysti itkeskelin vähän lentokentällä mutta siinä vaiheessa lähtö oli aika helppo, niin moneen kertaan jo mielessä läpikäyty. Oikeestaan oli hirmunen helpotus päästä vihdoin matkaan, kun olin jo niin kauan ollu tietonen, että lähtö lähesty. Tietysti olin jo pitkään siispä stressaannu, mitä ottaisin mukaan, mitä tarttis matkalle ostaa, miten pääsisin perille, millasta perillä oikeestaan olis, kuinka hirvittävä ikävä mulle tulis kotia ja ennenkaikkee Nikoa..
Viimenen ilta Suomessa oli vähän piinaava. Kokoajan vähän semmonen "viimenen kerta sitä ja viimenen kerta tätä -fiilis. Pikkusen itketti :´> Olin Nikon kanssa kahvilla ja sain siltä nallen, joka melkein saa mut vieläkin itkeen, pakkasin viimeset kamat ja kertailin vielä netistä kattomaani seuraavan päivän reittiäni mielessäni.
Riikassa mulla oli muutaman tunnin vaihto-odottelu, söin vähän lounasta ja soitin pomolleni, että täältä tullaan. Riikasta lähti sitten lento kohti Müncheniä. Lennot ei totisesti jännittäny mua.. Oon oppinu että lentokentälle on hyvin vaikee eksyä, eikä väärään koneeseenkaan taida olla mahdollista päätyä. Perillä alko sitten junilla-ajelu. Ja helpostihan sekin kävi, ainoostaan sen kamamäärän kanssa, mikä mulla oli mukana, oli pikkusen väsyttävää. Junailin itteni eka Münchenin lentokentältä Münchenin Ostbahnhofille, josta lähti juna ihanasti suoraan Itävallan Innsbruckiin. Innsbruckissa mulla oli huone varattuna yhestä hotellista, jossa vallotin nettikoneen koko illaksi. Siinä kohtaa oli ihanaa päästä yhteyteen Suomeen. Seuraavana aamuna lähdin Innsbruckista kohti Landeck-nimistä paikkaa, jälleen junalla. Junan ikkunasta alko olla upeet näkymät ja olin lähinä innoissani lähellä perilläolostani. En oikein ees ymmärrä, miten en jännittäny yhtään. Yleensä jännitän kaikkee ja menetän ruokahaluni ja yöunet ja kaikki. Nyt ei ollu semmosista tietookaan. Siinä vaiheessa vielä kuvittelin, että kaikki perillä olis ulkomaalaisia, taisiis ei-saksankielisiä, enkä siitä syystä pelänny ees vierasta kieltä. Ajattelin, että kyllä nyt vähintään yhtä hyvin saksan kanssa selviydyn kun muut ulkomaalaiset..

Landeckiin pääsin kunnialla ja siitä vielä bussilla Serfaukseen. Bussi ajeli serpentiiniteitä huolettomasti kuin moottoriteitä. Tiet luikerteli ympäri vuoria, lumisten maisemien, turkoosien jokien ja rinteessä tönöttävien talosten lomitse. Samaan bussiin nousi poika, johon olin tutustunu Landeckissa. Se oli kiinnostunu, mihin olin menossa ja miksi. Oli kiva tunne, että pysty pikkusen rupatteleen saksaksi ja sai ekana päivänä melkeen kaverin ;P
Sain ekana päivänä vapautuksen työnteosta koska olin ollu niin pitkään matkalla. Jihii, ihmettelin vaan ympäristöö ja juttelin pikkusen tulevien kollegojen kanssa.
En saanu vielä huonetta, koska yhtäkään ei ollu sillä hetkellä vapaana.. Nukuin siis yhen toisen tytön lattialla.
Saksa oli kyllä alussa tosi kauheeta. Enhän tajunnukaan työpaikallani paljo mitään. Itävallansaksa on aika hirveetä D: :D