15.1.2009
Ah, pääsin keskiviikoks taas vapaalle. Tiistai ilta meni diskossa vähän plörinäks.. Yks sai mahakivun ja toiset oli superhumalassa. Join siis yhen kolan ja painuin pehkuihin :> Seuraava päivä meni rinteessä siihen asti, että hissit suljettiin - tietenkin ;P Illalla lähettiin naapurikaupunkiin, puolentunnin ajomatkan päähän, Imstiin. Käytiin huippuihanassa kiinalaisessa syömässä! Superia saada jotain muuta ruokaa kun spagettia tai snitseliä. Sit käytiin vielä leffassa, kattomassa Transporter 3. Raina oli inasen lapsellinen, mutta ihan viihdyttävä. Päivän ulkoilmassa ja hyvän ruuan jälkeen olin tosin ainoo joka pysy valveilla koko leffan :DD Jouduin siis muille selostaan puolielokuvaa ajomatkalla takas Serfaukseen. Tänä aamuna meitä odotti ravintolallepaluumatkalla taas aivan mahtava puuterilumitaivas. Hissistä kateltiin paksua pilvikerrosta ja sateenkaarta vuortenhuippujen lomassa. Ja kondolihissien ikkunassa on muutes meiän SnackBarin mainos, jossa on valokuva musta kollegoineni, "jee". Yhen mainoksen otin matkamuistoksi :> Joka tapauksessa teki taas hyvää olla vapaalla. Varsinkin kun töissä saa aina olla niin hermot kireellä sen pomon, Gernot´n kanssa. Se on ottanu mut oikeen silmätikukseen ja työpaikkakiusaa oikeen urakalla :( Yks päivä oli kassassa 50e kassaeroo. Luojan kiitos kyse oli siitä kassasta, jota en ollu ollenkaan käyttäny, joten Gernot ei inahtanukaan asiasta, vaan vaikutti olevan täysin ok sen suhteen. Mutta odotas, jos mun kassassa on viiskin euroo eroo.. Gernot myös pilkkaa mun koruja, musiikkimakua ja mun tapaa viettää vapaa-aikani. Oon täällä kuulemma vaan Legoilla leikkimässä, en osaa laskee, sotken Snack Barin niin, että mun kassan edusta on aina "hirvittävä leikkipaikka", kun muualla pöytäpinnat kimmeltelee kirkkauttaan.. Toissapäivänä ties Gernot kertoo, että mun takamuskin oli niin valtaisa, etten varmastikaan oo koskaan harrastanu mitään urheilua. Tänään nousi elämä siitä, että annoin yhdelle asiakkaalle kahviin kermavaahtoo, kysyin, haluaako toinen asiakas vaniljakastiketta jälkkäriinsä ja koitin kovasti ymmärtää, mitä yks venäläinen asiakas halus. Se reppana ei osannu sanoo, mitä halus ja sano jotain, mikä kuulosti "Glühwein mit Rum":lta. Noh.. en ymmärtäny, että kukaan vois haluta semmosta, koska mun korvaan yhdistelmä kuulosti lähinnä Sinapilta ja kermavaahdolta. Eipä ymmärtäny Gernot´kaan, mitä miesparka oikeesti halus ja sillä aikaa kun koitin selostaa Gernot`lle, että lopputulos ois yököttävä, tää vaan huusi, että "asiakas on kuningas", eikä antanu mun selvittää, mitä venäläismies oikeesti tahto. Nojoo, ilmeisesti, Glühwein(joka siis on vähän glögintapasta kuumaa juomaa) rommilla ei oo yököttävää, niinkun toinen kollega sitten mulle selvitti, mutta en sittenkään menis takuuseen, että se asiakas oli sitä halunnu. Samoin Gernot yhä edelleen kerskailee sillä, miten se yks kerta myi joillekin ulkomaalaisille pojanklopeille ranskalaisia curryllä vaikka varsin hyvin ties niiden haluavan cyrrylla maustettua makkaraa ranskalaisilla perunoilla. Pojat vaan eivät osanneet sanoo haluamaansa saksaksi ja joutuivat siitä kärsimään Gernot´n "asiakas on kuningas -idealismin" toteutumiseksi. Tänään tilanteen pahis olin tietenkin taas minä, joka olin mennyt sanomaan, että rommi Glögillä ois yököttävää. "Mikään mitä me myydään, ei oo yököttävää ja me tehdään kaikkea, mitä asiakkaat haluaa ostaa".. ..tämähän sitten taas toteutu erinomaisesti tilanteessa kahvia kermavaahdolla -__- Jälleen ihan sama miten teen, teen aina väärin. Oon nyt koittanu kyllä kovasti hillitä itteni, pysyä rauhallisena ja niellä ylpeyteni. Sekös pomoa ärsyttää ja sen on aina mentävä niin pitkälle henkilökohtasuuksiin, että hermostun. Joka päivä päätän kestää paremmin miehen lapsellisuudet. Joku itämainen taistelulaji tai muu aggressioiden purku hyvään asiaan ois varmaan nyt hyvä.
Gernot on myös järkyttävä rasisti. Se rallattaa "Sieg Heilia", niinkun rakkaansa nimee, huutelee "vi***un muslimit!"(meillä on tosissaan työntekijöinä täälä 3 turkkilaista muslimia) ja askartelee niiteistä hakaristejä. Tänään töissä mies lauleskeli asiakkaille, että "Mitäs Abrahamille kuuluu, saisko olla kebabbia?". Tupakkaa kyselevälle asiakkaalle se sano, että heroiinia ja kannabista olis kaupan ja matki ivaten vanhusten ääntä ja puhetapaa niiden nenän edessä (+60v herttasia mummuja ja yks pappa). Sit se vielä valitti niille siitä, että eivät olleet voineet sanoa kerralla "3 Glühweinia", vaan tahtoivat tilata kukin yksitellen oman juomansa. Nojoo, tarpeeksi Gernot´sta nyt! Tein ehkä jo selväksi, millanen tyyppi mies on:)) Oli mikä oli, aion kestää ja näyttää pitkää nenää vasta sitten, kun kausi on ohi. Todennäkösesti joku täältä joka tapauksessa tekee tyypistä valituksen johonkin ylemmäksi.
Meillä oli täällä yks päivä taikuri vierailemassa 8) (Nojoo, siltäkin Gernot jo kyseli, josko se vois taikoo mut osaamaan laskea tai kenties takasin Suomeen) En oikeen koskaan päässy selville, mitä se täällä oikeestaan teki, mutta se piti meille yhtenä iltana näytöksen. Ihan siistejä temppuja, vaikkakin osa vähän kuluneita ja kömpelöitä. Noh, viihdyttävää joka tapauksessa - ja vaihtelua, mikä on aina hyvä. Sit oli pojilla yks yö lanitkin täällä. Peliksi olivat kyllä valinneet jotain niin tyhmää, etten sitte halunnu osallistua. Ehkä ens kerralla.. Joo, ja tänään oli eka suomalainen täällä, mitä oon nähny! Se tuli SnackBarille ja kuulin heti aksentista, että mies oli Suomesta. Olihan sitä nyt sitte muutama sana vaihdettava suomeksi, kun niin harvoin tulee suomalaisia täälä vastaan. Kuulemma pelkkää vesisadetta sielä Pohjolassa.. :/
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
3 comments:
Mikä toi Kermit-tyyppi luulee oikeen olevansa?!?? :o Meinasin alkaa huutaan ääneen ja itkeen ku luin noi sun jutut.. :( Eikö oo ketään, jolle voisit valittaa siitä et se sais potkut? ei helv..
Nojo, Gernot on lapsi, jolle on vahingossa annettu liikaa valtaa. Siitä en tosiaan voi valittaa pomolle, koska se on sen paras ja kai ainoo kaveri. Johonkin vielä ylemmäs voisin tehä valituksen. Saa nähdä, miten tilanne nyt kehittyy. Koitan alkuunsa osata suhtautua mieheen, niinkun sitä ei oliskaan ja meinaan eka puhua sen ittensä kanssa, jos meininki jatkuu moisena. Katotaan millai tilanne nyt kehittyy :) Kyä mää pärjään leena <3 kiitos kun huolehdit :* ;>
Juu aikamoinen paskiainen tosiaan, mäkin olisin polttanut jo päreet monta kertaa. Mutta tosiaan, jos se innostuu siitä vaan lisää, niin parempi vaan yrittää kattoo sitä alentuvasti, että mitäs sä siinä piipität. Etenkin jos/kun oot tehnyt työs hyvin, niin sä oot moraalinen voittaja. Aika rankkaa tosin noi henkilökohtaisuudet, todella pikkumainen mies. Mäkin muuten kuulin yhdeltä mun mummoilta (siis kotipalvelusta), että mulla on levee perse. Kai se oli puolivitsi, mutta täälläkin osataan olla niin 'ihanan' suoria välillä...
Post a Comment