5.5.2009
Kotona ollaan! Siitä seikkailusta tuli selvittyä. Nyt vielä jotain ihan viimesistä hetkistä saksankielisellä alueella.
Sunnuntaina, vikana työpäivänä hymyilytti. Hissit ei aamusta kovan tuulen takia kulkenu ollenkaan, joten saatiin alottaa kaudenlopetussiivous ajoissa. Silti työpäivä veny melkein yheksään asti illalla, koska ajatus oli, että kaikki saatais sunnuntaina siivottua ja pakettiin. Tehtiin ravintolasta aavemainen, kun vedettiin elmukelmulla melkeen lattiasta kattoon kaikki peittoon, niinkun muumitalossa konsanaan. Muumit vaan peittää huonekalunsa talveksi, me taas kesäksi. Kun kaikki viimein oli valmista, oli koko porukka ihan puhki. Sillon ilmotti pomo, että "kai te tiesitte, että huomenna alkaa työt vielä kerran kaheksalta".. Meiän loppuun asti väsyttäminen kai oli miehen kikka saada meidät jättään kaudenpäätösbileet pitämättä. Seuraavana päivänä kokoonnuttiinkin kaheksalta, mutta oikeesti ei mitään tekemistä varsinaisesti enää ollu. Pian lyötiin meille viimestä palkkaa kouraan ja tuupattiin viimestä kertaa lumikissan kyytiin kohti vapautta. Viimenen yö oltiin mun kämppiksen, Jakobin ja sen yhen Jo´n kanssa kylillä. Pääsin seuraavana päivänä ihanasti kämppistytön isovanhempien kyydillä Müncheniin, mistä mun lento lähti. Ei tarvinnu junassa roikottaa suksia ja kolmeekytä kiloo muuta matkatavaraa, niinkun tullessa. Matka meni kaikin puolin hyvin, ylikiloistakaan en joutunu senttiäkään maksaan \o/
Autossa, jossain Serfauksen ja Münchenin välissä mua itketti. Kämppis oli herttanen, kun otti kädestä kiinni. Vaikka olin kovaa vauhtia tulossa Nikoo ja kavereita kohti, oli saksankielisen alueen taaksejäämisessä jotain aika haikeeta.
Mun lentsikka laskeutu Helsinkiin. Ei ollu erehtymistä, olinko astunu oikeeseen koneeseen. Ensimmäinen sana, minkä kuulin nimittäin Suomen kamaralla oli, mikäs muukaan, kun v***u ^.^
Ensimmäisen yön Suomessa sain viettää veljelläni. Seuraavana päivänä tulis Niko hakeen mua Tampereelle =>>>
Tuesday, 5 May 2009
Thursday, 23 April 2009
23.4.2009
SnackBar laitettiin kiinni viikkoo ennen kauden loppua. Viimenen päivä oli melkein tunnelmallinen: "vikaa kertaa sitä ja vikaa kertaa tätä.." Seuraavana päivänä siivottiin mesta kesäkuntoon. Oli kiva nähdä lopun lähestyminen konkreettisesti, kun korjattiin suurin osa systeemeistä pois ja loput peitettin elmukelmulla. Viimesen viikon oon ollu ja oon pääravintolalla. Ohjelmassa on siivoomista ja istuskelua. Kymmeneen asti aamulla saadaan siivota, jonka jälkeen on raflalla näytettävä siltä, että kaikki olis normaalisesti auki, eli siivoominen asiakasalueella on kielletty. Vasta sunnuntai-iltana on lupa siivota tosissaan, tulee pitkä ilta.
Meillä oli sellanen kaudenpäättymisjuhla, että ajettiin naapurikaupunkiin Fissiin. Siellä päästiin semmoseen huvipuistolaitteeseen, joka heilautti meidät johonkin 7 metrin vapaapudotukseen. En ollu pitkiin aikoihin semmosta tehnykään ja oli huiman jännää :)) Lisäks saatiin Masnerin laskuun ihanat ruuat ja juomat paikan päällä!
Eilen oltiin Serfauksen hyväntekeväisyys-AdventureNightissa. Meiän pesti oli myydä arpoja, joiden tuotto meni syöpätutkimuksen tueksi. Koko tempaus oli, niinkun täällä totuttua, lastentarhan retkipäivä. Ennen lähtöä oli mm. kontrolli, että kaikki oli pukeutunu asianmukasesti -__- Ja meiät motivoidakseen oli pomo keksiny tehdä touhusta kilpailun: Joka myis eniten arpoja, sais 30euron edestä Masnerin juomalipukkeita. Sain parikseni yhden Andrén, joka halus voittaa kisan. Itekin innostuin, kun huomasin porukan ostavan arpoja satasen setelein 8) Johdon sihteerihän oli jossain vaiheessa menny laskuissa sekasin, eikä loppujenlopuks tiedetty, kuka kisan voittaja oli.. Myyminen oli kummiskin ihan hauskaa ja menipähän aika nopeesti tosissaan yrittäessä ja rahat vielä hyvään tarkotukseen. Me Masnerlaiset satiin arpojamme myymällä kokoon jotain 5000 euroo \o/ Bisnesnaisena myin vilkkuvan lippiksenkin, jotka meille laitettiin päähään kierrosta alotettaessa.. ..syöpätutkimuksen hyväks ;)
Eilen kyllä huomas taas, että kyseessä on pikkunen kylä. Kylillä, kun kävästiin, oli jokaikinen vastaantuleva turisti päivän mittaan käyny meiän ravintolalla syömässä. Ja arpoja myin mm. Serfauksen pormestarille, sikotaudin todenneelle lääkärilleni ja useemman Serfauksen ravintolan tarjoilijoille ja ravintolapäälliköille. Oon varmasti syöny kylillä jokaisessa kohtuuhintasessa ravintolassa.
Kellon käydessä kymmentä, kun meidän oli jo tarkotus lähtee takas kohti Masneria, tulikin pomolta erikoinen käsky jatkaa myymistä. Lähtöö oli kuulemma siirretty puol yhdekstoista. Joka iikka oli jo ostanu arpansa ja oli hirveetä tungettelua mennä ihmisiltä viidettä kertaa kysymään, että joskos arpoja tahtoisivat, vielä kun Adventure Night -show oli käynnissä ja porukka olis sitä tahtonu seurata. Ilmeisesti oli osa meiän porukasta saanu tarpeekseen arvoista ja menny juhlapaikan baariin kaljalle. Senkös oli sitten hiihtokeskuksen ylin johto nähny ja Martin, Masnerin pomo oli saanu asiasta palautetta, mikä oli johtanu sen outoon käytökseen. Noh, joka tapauksessa päästiin takas ravintolalle joskus yhdentoista aikaan ja tulipahan taas kevyt työpäivä klo 7.45 - 23.00 8)
Tänään mulla onkin vielä viimestä kertaa vapaata, ilmeisesti, koska mulla on liikaa tehtyjä tunteja tms, who knows. Olin rinteessäkin toteemassa, ettei laskemaan yksinkertasesti pysty enää. Yöllä oli jälleen tullu vielä lunta, eikä rinteitä oo parin hassun asiakkaan takia viittitty lanata. Suojasäälumessa kun yhden rinteen alas räpiköin, olin saanu tarpeekseni :D Olipahan kauden viimenen lasku.
Subscribe to:
Posts (Atom)