9.4.2009

Noni, nyt oon taas onnellisesti takas Masnerilla. Vaikuttais, että sikotauti olis voitettu! Tänään olin vielä varmuuden vuoks lääkärillä, joka totes, että voin huomenna ruveta taas töihin! Nyt en oo enää ollu ees kipeen olonen, tänäänkin lääkäriin mentiin, kuinkas muutenkaan, kun suksilla! Muut tietysti alottaa, että oompas joo tosi kipee, kerta lasketella pystyn, mutta ihan sama. Ois melkein ollu hieno jäädä rinteeseen koko päiväks, mutta se ois tuntunu jo vähän liian moraalittomalta, kerta sairauslomalla vielä oon. Upee ilma täällä on kyllä, melkein T-paidalla pystyis laskeen. Nojoo, on kyllä jonotkin sen mukaset. En oo koskaan nähny niin hirveetä tungosta hisseille, kun tänä aamuna oli. Meinasin kyllä, että yhden vapaapäivän pitäisin vielä, että yhen kerran vielä pääsisin, vaikkakin tossa sohjossa, laskeen ennenkö kotiin tuun.

Sairauskaranteenillani huomasin, että porukka tuntee mut pelottavasti täällä. Hissimiehet huutelee "Finni"ä, vaikka on privaattivaatteissa ja melkein koitan pysyä tunnistamattomissa. Hiihtokeskuksen toimistollakin, kun kävin, kysy virkailija, että "sinäkösse olet se Noora?" :D Mulla tietysti, ei ollu mitään havaintoo, mistä mies mun nimen ties, saati kuka se ite oli. Täällä kai sitten sana vaan kiirehtii ihmiseltä toiselle. Taitaa koko Serfaus jo tietää, että sairaana olin, ihme, etteivät kaupankassalla kyselleet mun vointia ;D
Pelattiin muutes tossa yks ilta Activity-nimistä peliä. Se on sellanen näiden versio Aliaksesta. Siinä kuuluu piirtää, selostaa ja esittää pantomiimia. Sillon tällön mulle osu sana, jota en ollu koskaan kuullukaan. Sillon oli mun mentävä joltain pelin ulkopuoliselta kyseleen, mitä sana mahtais tarkottaa. Yllättävän hyvin pärjäsin tällä saksallani natiiveja vastaan ja sain olla melkein ylpee itestäni. No, toisaalta sanojen saksaks selitys on mun erikoisalaa, kenellekäs muulle täällä sattuis yhtä usein niin, että olis pakko saada jotain sanotuksi, mutta asian ymmärretavyyden kannalta oleellinen sana ei kuuluis sanavarastoon.. Hiihtohississä kuulin yks päivä hyvän keskustelun: kaks teinityttöö ihmetteli, mitä kivaa hiihtamisessä voi olla, kerta kaikki liikunta tapahtuu käsissä. En varmasti olis muutamia vuosia sitten arvannu, miten sitäkin, että koulussa joka talvi jouduttiin ällöhiihtämään, vois joskus osata arvostaa. Kaimmusta nyt on tulossa vanha.
Sitten, mistä mun on jo pitkään pitäny kirjottaa, on meiän reissu Masnerkopf nimiselle vuorenhuipulle tossa vähän matkan päässä. Kaks työkaveria ja minut kiidätettiin moottorikelkalla yhden rinteen päälle, josta lähdettiin kiipeemään huipulle, joka sijaitsee muistaakseni 2828metrin korkeudessa. Pojathan tupakoitsijankeuhkoineen jäi ihan kättelyssä, kun lähdettiin skabaamaan, "kuka eka huipulla". Niitä harmitti, kun kipittelin huipulle ja itse huohottivat sata metriä jäljempänä. Olin jo vähän tottunu kiipeilijä, siihen mennessä kun olin useena päivänä peräkkäin ollu kävelyllä rinnettä ylös. Ehkä vielä hauskempi oli paluumatka. Päätettiin nimittäin tarpoo vyötärölleasti ulottuvassa lumessa takasin ravintolalle. Taas harmitti kollegoja, kun meikätyttö pääsi, kun koira veräjästä. Enhän mää nimittäin puolet miehiä pienempänä uponnu hankeen kun varovasti osasin kävellä. Kärpäsenpainoseksi ja noidaksi manasivat, kun vajosivat vähintään joka toisella askeleella vyötäisiin asti ja itse loikin lumella vieressä :D
Äiti lähetti pääsiäispaketin, sain herkkuja ja vaaleenpunasia tipuja! \o/

7.4.2009

Eilen Jakob tuli ravintolalta mua kattoon tänne alas, kuhan oli töistä päässy. Oli hienoo ja iso juttu tässä tyhmässä yksinäisyydessä.
Tänä aamuna oli posken turvotus melkein kokonaan poissa, eikä mua nyt oo enää särkeny yhtään. Menin toiveikkaana lääkäriin tarkastuskäynnille. Olin asennoitunu, että pääsisin tänä iltana takasin raflalle kavereiden sekaan ja loppuis tää yksin telkkarin edessä kököttäminen.. ..mutta ei: ensinnäkin paikalla oli eri lääkäri, kun viimeks. Se vaikutti ihan epävarmalta ja vaihto moneen otteeseen mielipidettään siitä, miten pitkään mun vielä pitäis ottaa iisisti ja jatkaa lääkkeiden syöntiä. Lopulta mies tuli tulokseen, etten saiskaan vielä tänä iltana mennä ylös ja että voisin mahollisesti jo torstaina palata töihin. Mua itketti ajatus vielä yhdestä kokonaisesta päivästä ja yöstä yksinäni. Tuntu, että Schönblick, meiän henkilökunnan kämppä pursuili tyhjyyttään ja huusi hiljasuuttaan. Nooooh, onpahan mulla edelleen leffoja, ravintolaltakin lähettivät mulle USB-tikullisen ajankulua :) ja ulkona on edelleen upee ilma, varmaan auringossa istumallakin saan jokusen minuutin kulutettua.


6.4.2009

Eihän tää sairausloma niiiin huono ookaan. Ilma on joka päivä hurjan aurinkoinen, mua särkee vaan hyvin vähän mihinkään, nukun joka aamu pitkään, istuskelen auringossa ja juon kahvia henkilökunnan kämpän parvekkeella. Nyt pitää vaan varoo ruskettumasta :D Näyttäis ehkä vähän hölmöltä, jos palaan _sairaus_lomalta poskipäät kesakoilla. Keittiönavaimenkin oon saanu nyt joka päivä lainaan. Nyt melkein ainoo huono juttu täällä on suihku.. Saa nimittäin olla pikkusen onnee matkassa, että onnistuu saamaan edes vähän lämmintä vettä sieltä ulos. Ja jos onkin onnekas, niin lämmin vesi tulee sillai yhtenä tulikuumana klönttinä, jonka jälkeen vesi sitten taas kääntyy yhtäkkiä jääkylmäks :D Noo, onpahan sentään sinistä vessapaperia.


5.4.2009

Päivä meni ihmeen nopeesti. Sain onneks meiän "Personalhaus":n talkkarin kiinni. Se on nimittäin ainoo, jolla on avaimet talon keittiöön. Ilman miestä olisin jääny ruuitta. Se pelasti mut myös kuoliaakstylsistymiseltä laittamalla mun läppärin täyteen leffoja \o/


4.4.2009

Mun vasemman korvan taakse ilmesty pahkura. Vasen poski turpos eka pikkusen ja viime yönä hervottomaks. En nukkunu koko yönä hirvittävän säryn takia. Kahden aikaan otin viimein särkylääkkeen ja selviydyin yöstä hengissä. Aamulla ajatus lääkäriinpääsystä tuntu helpottavalta. Pääsinpä taas moottorikelkan kyytiin ja kiikutetuks lääkäriin. Lääkärisetä tunnusteli poskea ja anto diagnoosinsa: sikotauti. Se on kuulemma aika tavallinen lastentauti. Lääkäri sano, ettei se oo vaarallinen, mutta että mun tarttis nyt olla aika rauhassa. Nyt sain Luojan kiitos lääkkeet ja lisäks viikon sairauslomaa. Pahinta sikotaudissa on, että se on hirviömäisen tarttuva. Siitä syystä mut käskettiin karanteeniin ja viskattiin ulos rinneravintolalta. Ei aikaakaan ja jälleen mua kiikutettiin moottorikelkalla poispäin Masnerilta. Jouduin Serfauksen kylille meiän vapaallaolokämppään yksinäni. Ajatus itketti jo etukäteen. Ei ollu siis tarpeeks paha, että joutuisin päivät tylsityyn yksinäni huoneessani, vaan illat kanssa. Karanteenin oli määrä kestää neljä päivää, joiden kuluttua pääsisin jatkaan sairastamistani kavereiden luokse Masnerille.